keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Zicko the pukkiponi

Tänään sain taasen ratsastaa Ninan Zicko-ponilla. Nina meni Lillalla hieman käyntiä ja ravia ja toimi Zickon ja minun kuvaajana sen lisäksi.

Zicko meni oikein hyvin alkutunnin, aluksi painoi ohjalle, mutta alkoi vertyä suhtkoht hyvin. Heti kun Nina otti kameran käteen tarkoituksena kuvata materiaalia ensi viikon ATK-tunnille, johon pitää tehdä "mainosvideo" meidän koulusta, Zicko alkoi vetelemään oikein pukkirodeota. Hmm, meidän piti mennä laukkaväistöjä. Ne ei oikein toteutunu :D Alla on video ponin pompuista, viettäkää hauska hetki videon ääressä. Tämä on juuri tätä tuuria, aina kun ottaa kameran käteen, poni lähtee vetämään jotain omaa sooloansa.


tiistai 27. marraskuuta 2012

195pv ♥

Pysäkki numero 195 on saavuitettu tällä kertaa. Kylläpäs aika kuluu aika nopeasti. Mutta vielähän on jäljellä melkein 150 päivää. Lilla on ollut pirteä ja oppi näin btw yksi päivä ravaamaan taluttaessa. Se vika taisikin olla siinä taluttajassa, eikä hevosessa. Nyt se ravaa oikein hyvin pyynnöstä.

Tänään en ratsastanut, mutta kun Jojo sanoi menevänsä irtojuoksuttamaan Nakkia, ajattelin päästää Lillankin juoksemaan kentälle sen verran kuin haluaa. Innostui tällä kertaa kovasti, korskui ja esitteli parhaammat puolensa ravissakin. Kyllä se lihapullakin näköjään vielä jaksaa juosta. Hevosia ei oikeastaan pyydetty missään vaiheessa juoksemaan, saivat mennä miten tahtoi. Lilla rauhoittui muutaman minuutin jälkeen, kun Nakki sai vielä vähän juosta.

Tallissa tekemisen puutteessa selvitin hevosen harjan melkein jouhi kerrallansa, putsasin hepon satulan, vaikken sitä itse en enää käytäkkään oikeastaan ollenkaan, mutta Ninan ja Jojon olen antanut sitä välillä lainata. Sen lisäksi tuli siivoiltua Jojon kanssa muutenkin, lakaistua rehuhuone, varustehuone, kuivaushuone jne. ja tyhjennettyä lantasaavi. Oltiimpa ahkeria tänään.

Huomenna on vuorossa koulun ratsastustunti, toivottavasti saisin jonkun kivan hevosen. Vellu on ehdoton lemppari, jonka tahtoisin, mutta tuskin saan, kun olen sillä pari kertaa jo mennyt ja on pari heppaa vielä, joita en ole ollenkaan kokeillut. Mutta toivottavasti tulee olemaan mukava tunti (:

195pv



Huomaatteko, se yritti mennä häntä tötteröllä, mut häntä tais painaa liikaa :D



maanantai 26. marraskuuta 2012

Ilmapallon liikutusta

Eilen tulin tänne koululle takaisin kotoa seitsemän jälkeen, enkä enää silloin käynyt heppaa katsomassa. Aamulla minulla oli Ninan kanssa kuitenkin aamutalli, jolloin pääsin omaa pullaani katsomaan - pulla se alkaa ihan kirjaimellisesti kohta olemaan! Se näytti siltä, että olisi lihonut sata kiloa yhden viikonlopun aikana.. Noh, ihan hyvä vaan, eipähän jää epäselväksi, onko se kantava vai ei. Maha on tehnyt omituisen muodonvaihdoksen ja tipahtanut alaspäin viikonlopun aikana. Iso se on, voin sanoa, ainakin verrattuna siihen hoikkeliinin, joka silloin sinne orin luokse lähti viime toukokuussa.

Koulun jälkeen haettiin Ninan kanssa ponit sisälle ja varustettiin ne. Rauhassa käveltiin maneesille ja ratsastettiin siellä. Lillalla menin tällä kertaa kevyesti, taivuttelin, tein avoja ja loivahkoja väistöjä käynnissä ja pari kertaa ravissa. Ensimmäisten kymmenen minuutin jälkeen alkoi vertyä kunnolla ja meni lopputunnin oikein hyvin. Pari kertaa nostin laukan ja laukkasin pääty-ympyrän, muuten menin suurimmaksi osaksi käyntiä ja ravia.

Nina ei jaksanut työskennellä poninsa kanssa, joka oli hieman vinkuraisella päällä, joten minä sain Lillan ratsastuksen jälkeen ratsastaa sen loppuun. Aluksi Zicko-poni meni hienosti, laukkaväistöt ja kaikki, mutta loppuraveissa sillä niksahti jotain päässä, eikä se suostunut menemään enää mitenkään päin. Ahkerasti menin kuitenkin kaikenlaisia kiemuroita ja voltteja ja rentoutuhan se heppakin lopulta.

Huomenna 195pv. Postausta siis tiedossa silloin (:

 
 
 
 
  
Lilla-pulla näki jotain mielenkiintoista - kenties porkkanaa...?



perjantai 23. marraskuuta 2012

Perjantain kuulumiset

Tänään Lilla saikin jäädä viikonlopun ajaksi Tiian hoitoon, kun itse lähdin kotiin kahden viikon koululla olemisen jälkeen. Ennen kotiin lähtemistä tänään kuitenkin ratsastin Lillan.

Lilla oli jo maneesitallilla valmiiksi, kun oltiin viety meidän hepat sinne, jos ne mahdollisesti kengitettäisiin, mutta kengittäjät eivät sitten ehtinetkään kengittää enää meiän heppoja. Siksi nappasin vain suitset kouraan ja suuntasin Lillan luo maneesille. Harjaa en tietenkään tajunnut ottaa, joten pyyhin kädelläni enimmät roskat sun muut hevosesta ja laitoin sille suitset päähän. Kuvasin ensin hetken Sonjaa & Zickoa, jonka jälkeen menin Lillalla hetken, ehkä n. 20 minuuttia.

Menin ympyrätyskentelyä ravissa ja vähän laukassa. Ekassa laukannostossa meinasi Lilla innostua liikaakin, mutta otettiin se uusiksi, jolloin sujui jo paremmin. Parin laukan jälkeen menin hetken ravissa loppuverkkaa ja siirryin pian käyntiin. Käveltiin hetki, peilailtiin ja verrattiin heppoja Jojon & Sonjan kanssa, siivottiin jälkemme (tai no, Sonja siivosi, kun itse meni ehdottamaan, että se siivoaa, jonka hevonen liikkuu ensin ja Zicko lähti lähes heti kävelemään :D) ja suunnattin naamamme takaisin tallille.

 
Meidän hieno laukannosto
 
 

keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Ilman satulaa jälleen

Eilen koulun jälkeen menin suoraan tallille Titskun, Sonjan ja Jojon kanssa. Sonja varusti Zickon, Jojo Prinssin ja Titsku Lillan sillä välin kun itse siivosin Lillan karsinan. Käveltiin maneesille, jossa ratsastin hetken ensin itse Lillalla. Varusteina oli tälläkin kertaa pelkät suitset. Menin perusjuttuja, voltteja ja ympyröitä ravissa ja hieman laukassa kuin yleensä.

Tämän jälkeen Titsku pääsi kokeilemaan Lillaa, koska hän hoitaa Lillan viikonloppuna ja ratsastaa myös silloin. Itse pääsin kokeilemaan vaihteeksi taas Prinssiä, joka on kehittynyt niin huimasti ravissa, että. Kun vielä itse osaisi ratsastaa, niin kaikki olisi hyvin. Sain hypätä yhden esteen ja muuten työskentelin enimmäkseen ravissa hetken aikaa.

Tänään tunnilla oli esteitä ja menin Veralla, joka oli aika herkkä. Hieman oli aluksi hakemista, kun se kiihtyi nollasta sataan hetkessä, jos vähän pyysi eteenpäin ja myös hidasti nopeasti, kun olen tottunut sellaisiin hitaammin kiihtyviin tapauksiin. Hyvin kuitenkin meni, mentiin suhteutettua seitsemällä laukalla, meille tuli aluksi kuusi ja välillä meinasi tulla hyppy joko kaukaa tai läheltä. Lopussa mentiin kuitenkin pikku rataa, joka meni oikein mukavasti.

Lillalla menin tänäänkin noin puolisen tuntia maneesissa. Tänään menin pari kertaa väistöjä ja avoja, muutaman kerran nostin laukan ja paljon menin siirtymisiä ravin ja käynnin välillä.





Titsku & Lilla



lauantai 17. marraskuuta 2012

Päivän aikataulu

Ajattelin väkertää teille lukijoille tällä kertaa tälläisen kuvauksen päivästäni, aika tapahtumarikas kun se oli. Tallivuorot viikonloppuna on kyllä niin ihanaa aikaa, kun saa vetää tukka putkella melkein sen viisitoista tuntia päivässä, kun on se oma heppa kanssa.

Klo 5.00 Ninan herätyskello alkoi soimaan. Kumpikin meistä vain käänsi kylkeänsä ja toivoi, ettei olisi tarvinnut nousta. Kävin jo lähestulkoon unessa, kun havahduin, luulin, että Nina oli noussut ja pinkaisin ylös. Luulo ei ole tiedon väärti ja Nina olikin vielä nukkumassa. Itse kuitenkin jo aloin valmistelemaan talliinlähtöä, kun ylhäällä olin.

Klo 5.10 Puolitokkurassa avasin jääkaapin oven ja otin sieltä esiin voileipätarvikkeet. Voitelin leivät ja taisin todeta Ninallekkin "eii, nyt mä voitelin väärän leivän". Syötiin aamupalaa, vaikka leuat eivät olisi vielä tahtoneet alkaa toimimaan. Tungimme päällemme miljoonat vaatteet ja lähdimme kohti isoa tallia (sinne, missä Lillakin on)

Klo 5.45 Hevosille ruuat nenän eteen (kyllä, aikaisin, mutta 6.30 piti olla toisella tallilla, mutta minun sekä Ninan tahdilla se ei onnistu, ellei tulla tarpeeksi ajoissa). Kannoimme tarhoihin vettä ja heiniä, tarkistimme hepat ja talutimme tarhaan. Tämän jälkeen lähdimme kohti toista tallia.


Klo 6.30 Toisen tallin hevosille ruoat ja heinien vienti tarhoihin Tämän jälkeen hoidettiin pihattovarsat ja melkein nukahdettiin, kun odotettiin, että ne syö. Kipin kapin takaisin maneesitallille ja hevosten tarkastus, loimitus ja pihalle vienti. Tämän jälkeen ah niin ihana karsinoiden siivous, heinien pussitus sun muut tallin perushommat. Päiväheinäaika tuli, joten syötimme/ juotimme maneesitallin, pihattovarsat ja omat hepat.

Klo 11.30 Takaisin asuntolalle valmistamaan ruokaa, kun nälkä meinasi tulla. Olimmehan jo lähes seitsemän tuntia keikkuneet ylhäällä, siitä ei puhuta, olimmeko hereillä, mutta ylhäällä silti. Tein ruokaa ja söin. Tämän jälkeen oli aivan pakko istua viideksi minuutiksi, mutta isolle tallille lähdin lähestulkoon heti syötyäni.

Klo 12.30 Oman hevosen & Prinssin karsinan siivous, sekä heinien pussitus. Lisäksi uimista lantalassa, kun kottikärryt piti viedä sinne. Lillan haku sisälle ja sen varustus. Ratsastus Lillalla. Perusasioita, ympyröitä ja väistöjä, jotka eivät oikein sujuneet, tällä kertaa se johtui itsestäni, koska en jaksanut keskittyä.

Klo 14.30 Lilla takaisin talliin. Oli hieman hikinen, joten loimi päälle, karsinaan ja heiniä nenän eteen. Muidenkin hevosten syöttö ja suunta taas kerran toiselle tallille, jossa odotti lisää nälkäisiä mahoja.

Klo 16.15 Pieni hengändystauko ja suunta kauppaan ostamaan ruokaa ruokakupongeilla (tallivuorolaiset saa).

Klo 17.45 Talsiminen taas kerran kohti isoa tallia ja siellä iltatallin teko. Toinen talli myös, jossa myöskin iltatalli. Ja pihattoa ei tietenkään unohdettu.

Klo 19.40 Oltiin valmiita ennätysajassa (alkuviikosta meni puoli yhdeksään) ja niin nopeasti kuin pystyimme raahustavilla askelilla suuntasimme kohti asuntolaa. Siellä tein jälleen kerran ruokaa, söin ja lysähdin sohvalle jaksamatta tehdä mitään. Huomenna taas ylös viideltä ja sama rumba edessä. Maanantaina onneksi enää aamutalli. Tiistaina saa nukkua seitsemään. Ah, mikä ihanuus.



perjantai 16. marraskuuta 2012

Irtojuoksutusta kentällä


Tämän viikon liikutukset ovat hieman jääneet juurikin sen tallivuoron takia. Aamulla iloisesti (huomatkaa sarkasmi) nousimme Ninan kanssa kuudelta ylös ensin hoitamaan maneesitallin hevoset + pihattivarsat ja sen jälkeen omat pollet. Tämän jälkeen siivosimme Lillan, Zickon ja Prinssin karsinan, sekä ratsastimme kumpikin kaksi tallin hevosta.

Nälkä alkoi olla, joten suuntasimme kaupalle ostamaan ruokaa ja kävimme syömässä. Palattuamme juoksutimme Zickoa ja Lillaa irtona hetken aikaa. Lilla kyllä oikein purki energiaansa ja välillä veteli ihan täysiä ympäri kenttää. Näytti heppa pitävän, kun pääsi hieman liikkumaan, kun muuten ei ole kerinnyt oikein liikutella (tallivuoro + että meillä on se maneesikielto viikon ja aina ei ole kentällä pystynyt menemään, kun hepalla ei ole hokkeja.). Ensi viikolla sitten taas.

Saatte muuten onnitella, löysin luultavammin työharjoittelupaikan tammikuuksi. Lilla menee sillä välin luultavasti kotiin. Kaverini Sonja tulee myös samaan paikkaan. Tallissa on ilmeisesti vain Irlannin cobeja (siellä kasvatetaan niitä). Aivan unelmapaikka minulle siis (:






Se halus leikkii ravuria : D

keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Ratsastustunti

Suunnittelin ensi viikolla meneväni Lillalla valmennukseen. Tämän päivän ratsastustunnin jälkeen kuitenkin tulin toisiin ajatuksiin.

Meillä oli koulussa siis tänään ratsastustunti ja menin sinne Lillalla. Olen juurtunut jo siihen, että ravaan/ laukkaan aina vain pienen hetken, jonka jälkeen kävelen aina vähän. Alkutunnista meillä sitten olikin raviverkka + laukassa verkattiin kanssa hetki. Koko maneesissa laukan ajan kaikui vain Lillan hengitys ja jo alkuverkan jälkeen se oli hieman hikinen. Olen tässä pohtinut jo jonkin aikaan, miksi Lilla ei ole nyt hionnut ollenkaan, vaikka sillä olen mennyt sen tunninkin ja ennen se hikosi jo puolessa tunnissa ainakin vähän. Tajusin sen, että kävelen Lillalla niin paljon yksinmennessäni, ettei sille tule yksinkertaisesti niin kuuma, että se hikoaisi.

Lopputunnista saimmekin mennä Lillan kanssa hieman kevyemmin. Mentiin koko rata leikkaalla loivia väistöjä, suurin osa käynnissä, pari kertaa ravissa. Lopussa ravattiin hetki ja saimme alkaa kävellä. Lilla meni todella hyvin tunnin, mutta huomasin tosiaan, että se väsähti alussa, kun verkka oli niin nopeatempoinen.

Ehkä ihan suosiolla jätän sen valmennuksen väliin ja taitaa nuo tunnitkin riittää, jos me jatketaan sitä meidän köpöttelyä, niinkuin ollaan ny tässä puoli kuukautta tehty. Ratsastaa vielä aion kaikissa askellajeissa, mutta tosiaan hieman kevyemmin niinkuin ennenkin.

Tällä viikolla minulla onkin talliviikko. Viikonlopusta voi tulla mielenkiintoinen, kun pitäisi ruokkia ja hoitaa tallin hevoset + pihattovarsat ja sitten vielä Lilla & Nakki. Noh, ehkä me siitä yhdessä Ninan kanssa selvitään.


Muutama ratsastuskerta sitten.





maanantai 12. marraskuuta 2012

180pv ♥

Tänään pitäisi olla 180 päivää koossa. Toivon mukaan ainakin. Lilla oli tarhaillut koko päivän loimi päällä vesisateessa, mutta oli ihanasti piehtaroinut itsensä ihan kuraiseksi. Koittakaa kestää, hevonen on kuvissa likaistakin likaisempi. Ja märkä.
Tallissa huuhtaisin hieman Lillan jalkoja ja tuota kaulaa, kuten näette, se oli aivan karmea. Sen jälkeen poni sai jäädä sisälle fleece päällä kuivattelemaan, kun oli kuitenkin niin märkä jo valmiiksi ja kastelin sitä vielä lisää. Veikkaan, ettei sitä enää huvittanut mennä kaatosateeseen, kun oli siellä jo kymmenen tuntia seisonut.



Likainen hevonen :D



lauantai 10. marraskuuta 2012

Alusta alkaen kuvina ja videoina

Blogiin kirjoittaminen on taas hieman jäänyt. Tällä kertaa se tosin johtuu siitä, että koneen, tai itseasiassa sen johto on sanonut sopimuksen lopullisesti irti. Useammin postauksia tulee luultavasti sitten, kun saan aikaiseksi tilattua uuden johdon.

Lilla on voinut ihan hyvin, kuten ennenkin. Se on nyt pe & la päässyt maneesiin liikkumaan. Ensi viikolla meillä onkin sitten maneesikielto, koska ilmeisesti jotkut ovat jättäneet hevosensa jätökset siivoamatta. Toivottavasti lumi sulais, sillä muuten liikutus voi olla hieman ongelmallista. Lillalla kun ei ole vielä hokkeja.

Ajattelin koota tähän postaukseen kuvia ja muistoja alusta alkaen. Kuvista ei varmaan ihan niin hyvin huomaa, mutta hevonen on kehittynyt ihan älyttömästi! Olen kovasti kiitollinen kaikille, jotka ovat meitä neuvoneet. Olen sanonut tämän ennenkin, mutta jos yksin olisin yrittänyt räpeltää, olisimme vieläkin lähtöpisteessä.

 
Meidän ekoja hyppyjä

Ja ekoja ratsastuskertoja

Lilla oli lokakuun 2011 vaellustallilla hoidossa ja käytiin siellä maastossa.


Sitten päästiin maneesitallille. Laukka näytti silloin vielä tältä.


Ja esteiden hyppääminen tältä.

Joulukuussa Lilla sai oman vuokraajan.


Tuli myös tiputtua selästä

Jatkettiin meidän hyppyjen harjoittelua


Siitä tuli otettua videotakin.

 Keväällä vedettiin mutarallia kentän kurakolla.

  Innostuttiin hieman liikaakiin hyppäämisestä...

...ja sitten Lilla tulikin jo takaisin kotiin.

Vuokraaja jatkoi normaalisti käyntiään.

  Lilla kävi vierailemassa sulhon luona.

Ja jatkettiin vielä hieman hyppäämistäkin.


Videota myöskin tästä tuli

Tuli käytyä heittämässä talviturkki

Koulukisoissa käytiin vierailemassa...


Ja tultiin sijalle 18/30


Sitten tulikin jo aika mennä kouluun ja heppa tuli mukana

Päästiin laukkailemaan maastoon...


Tällä tavalla :D

Lillan hampaat raspattiin toista kertaa meillä.

 Ja heppa sai leikkiä myös mallia.

...Pääsi juoksemaan kentälle


Koulua mentiin ahkerasti, hieman toki jo kevyemmin

Ja Lilla tietenkin on kasvattanut mahaansa ahkerasti!