sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Lillan viikko

Haluatte varmaan kuulla Lillan voinnista, joten aloitan kertomukseni nyt lauantaista.

Iltayöstä kävimme äitini kanssa katsomassa hevosta ja vaihdoimme sille loimen samalla. Sai myös pikkaisen heinää, joka oli kasteltu. Söi ihan ok:sti.

Aamulla (sunnuntai) tein väkirehusta taas mössöä, jonka tarjosin hevoselle. Nieleminen on parantunut hurjasti eilisestä. Kuume oli laskenut yöllä. Syömisen jälkeen talutin hevosen käytävälle ja laitoin antibiootin. Eli siis tökättiin neula kaulaan lihakseen, katsottiin tuleeko verta, ettei ole suonessa. Ei tullut kummallakaan puolella, joten pruutta (tai mikä lie nyt onkaan) neulaan kiinni, vedetään hieman, jos ei vieläkään tule verta, laitetaan lääke. Näin meille on ainakin opetettu ja ihan hyvin sujui pistäminen.

 Lilla sai monta kertaa päivässä ihan pieniä määriä heinää. Iltapäivällä lämpö oli hieman noussut, mutta oli kuitenkin vielä normaali, eikä mennyt kuumeen puolelle illan aikana. Varsa näytti ainakin vielä olevan hengissä, liikkui mahassa kovastikkin päivän aikana. Kun nyt ei vaan loisi sitä, kovasti sitä on odotettu ja pettymyshän se olisi, jos neljä kuukautta ennen laskettua aikaa Lilla loisi  varsan.

Maanantai-aamuna hevonen näytti ihan ok:lta ja lämpö oli normaali. Ennen koulun alkua laitoin hevoselle fleeceloimen päälle toisen loimen ja käytin parin-kolmensadan metrin kävely"lenkillä", jotta ei nyt ihan karsinassa tylsisty, ja liikkuu edes vähän, ettei ole niin suurta riskiä esim. ähkyyn. Tarkoitus oli mennä illallakin, mutta hevonen päivän mittaan alkoi vaikuttaa noivealta ja kuume taas hieman nousi. Ei niin paljon ja oli vähän rajoilla, onko kuumetta vai ei. Pysyi koko päivän niin. Hengitystiheys taas hieman nousi, mutta ei näyttänyt, että olisi joutunut "pumppaamaan", joten en kutsunut eläinlääkäriä (oltiin sovittu, että tulee antamaan hengitysteitä avaavaa lääkettä, jos näyttää, että joutuisipumppaamaan).

Tiistaina hevonen oli jo ihan ok, pääsi taas kävelemään pikkuisen lenkin pihalla. Lämpö oli normaali koko päivän ja hevonenkin suhtkoht pirteä.

Keskiviikkona Lilla pääsi jo pidemmälle rauhalliselle kävelylle. Käveltiin n. 30 minuuttia. Lilla oli tänäänkin ihan ok, antibioottikuurikin loppui. Tänä päivänä Lillan varsa oli myöskin pysytellyt 210 päivää mahassa ja vielä vaikutti siellä potkivankin.

Torstaina poni pääsi ekoilla päiväheinillä pihalle. Heti ensimmäinen reaktio oli se, että Lilla kellahti lumeen ja onnessaan piehtaroi, ennenkuin meni syömään. Toiset päiväheinät hevonen saikin jo sisälle.

Perjantaina satoi lunta jonkun verran, joten jätin hevosen laittamatta ulos päivällä. Illalla kävin kuitenkin kävelylenkillä ja sen jälkeen Lilla pääsi hetkeksi tarhaan. Taaskin sama juttu - onnessaan hevonen pyöri lumessa, ennen kuin rupesi syömään. Minulla oli illalla tallivuoro, jota ennen hain hevosen sisälle ja samalla tein löydöksen Lillan kaulasta. Siinä oli n. kämmenen kokoinen patti, ei mitään hajua, mistä sellaisen se on saanut. Hevosen elämää se ei kuitenkaan näyttänyt haittaavan. Soitettiin kuitenkin eläinlääkärille.

Tänään, tai no oikeastaan eilen, koska julkaisin postauksen vasta nyt sunnuntai-aamuna (syy siksi, että unohdin kameran eilen illalla tallille :D) hevonen tuli kotiin, koska sille ei löydy hoitajaa joululomaksi. Eläinlääkäri pyysi seuraamaan pattia ja jos se ei nyt häviä, viedään Lilla luultavasti klinikalle ensi viikolla. Toivotaan nyt, että tuo nyt olisi joku harmiton, ettei hevonen taas tulisi pahasti sairaaksi. Ainakin se on näyttänyt kovasti pienenevän, mutta eihän sitä koskaan voi tietää, mikä se oikein on.

210pv 12.12.2012

210pv


14 kommenttia:

  1. Reipas Lilla ja varsa<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kyllä äärettömän iloinen, että hevonen ja varsakin näytti selviävän viime viikon lauantaista. Täytyy vain toivoa, että oltaisiin jo voiton puolella.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos, niitä kyllä nyt tarvitaan. Ajatuskin vielä siitä, että hevonen sairastuu uudestaan vakavasti tekee kipeää.

      Poista
  3. Voi Lilla parkaa, kuumeessa ja kaikkea. Mutta onnea että varsa ja Lilla voisi hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi nyt on voinut ihan hyvin, patti vain häiritsee, kun se voi olla aivan joku harmiton tai toisaalta myös todella vakavakin... Että, pitäisiköhän se ell taas kutsua katsomaan.

      Poista
  4. Onko patti sillä kohdalla, mihin olet antibiootin pistänyt? Voi johtua ihan siitäkin, Millille tuli ainakin semmoinen ja täysin vaaraton :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nokun se ei ole siinä, se siinä onkin. Patti on enemmän alakaulassa, ruokatorven kohdalla, ehkä hieman vasemmalla, mutta "osuu" ruokatorveen kuitenkin. Kun nyt vaan ei olisi mitään vakavaa.. Häiritsee tämä epätietoisuus, kun ei tiedä, mikä hevosta oikein vaivaa.

      Poista
  5. Jes (: Hyvä Lilla ! Toivotaan että siitä patista ei olisi harmia! Hyvä joululahjan sait totisesti. Ei varmaan ollu toivomuslistalla ? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on se patti näyttänyt taas melkein hävinneen kokonaan. Täytyy toivoa, että häipyi lopullisesti, ettei taas huomenna ole vastassa.

      Poista
  6. En ole itsekkään varma tuosta patista, toivottavasti ei mitään vakavaa. Tuossa joku kommentoi, että se olisi saattanut tulla ihan siitä antibiootista, mutta mulle pilkahti päähän että jos siihen olisi saattanut pistää jokin, en nyt tiedä mikä että eihän täällä armaassa Suomessa mitään myrkyllistä ehkä ole :) Mutta jos se on ruokatorven kohdalla, kannattaisiko seurata ( no tietty seuraatathan sitä nähtävästi koko ajan!) ruokailua, kun tamma mussuttaa heiniään, ettei se patti mitenkään hankaloita sitä? Anteeks ehkä turha höpötykseni, toivottavasti et ärsyynny :) Toivon itsekkin peukut pystyssä Lillan puolesta ja toivottavasti ei ole mitään vakavaa ja kertoman perusteella mennään jo paranemisen suuntaan!

    - Ella

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainut ongelma on nyt, että on talvi, eikä pahemmin mehiläisiä sun muita pörriäisiä kyllä oo liikkeellä : D Kyllä Lillaa seurataankin aina, että syö kaikki väkirehunsa ja seurataan heinien syömistäkin vähän aikaa, mutta eipä tuo ole näyttänyt hankalalta.

      Poista
  7. Meillä tuli samanlainen patti kaulaan viime syksynä kun heponen oli antibiootti kuurilla. :) Ei ollut mitenkään vaarallinen ja katosi alle viikossa. Koskaan ei tosin voi tietää

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ihmettelis niin kovasti, jos patti olis ollu siinä, mihin olen pistänyt, mutta kun se oli aivan eri kohdassa : D Nyt se on onneksi näyttänyt häipyneen lähes kokonaan.

      Poista