tiistai 31. maaliskuuta 2015

Pieni mies ja valjaat

Heppojen muuttopäivä lähenee kovasti, vaikka varmaa hetkeä ei vielä olekkaan tiedossa. Lähempänä kuitenkin koko ajan, eikä kovin kauaa enää mene!

Lordi on tutustunut valjaisiin parina viime päivänä perusteellisemmin. Se hyväksyy kuolaimet jo tosi hyvin, eikä valjaissa koskaan ole ollut ongelmaa. Pari kertaa on kierretty ratakin ympäri minä takana kävellen ja ohjasavut ääniapuineen alkavat pojalle selkeytyä. Se osaa kääntyä, pysähtyä ja peruuttaa kyllä halutessaan, mutta ihan täysin hallinnassa eivät ne ole vielä. Kunhan nyt eteenpäinpyrkimys löytyy ensin, niin on tässä aikaa harjoitella apuja tarkemmin vielä pitkän aikaa. Ollaan käsitelty kääntäviä ja hidastavia apuja ihan vain paikoillaan ja hevosen vierellä seisten, nyt ne pitäisi vielä toteuttaa itse ohjasajossa. Hyvin Lordi tsemppaa aina ja mitä enemmän kehuu oikeasta, sen hienommin se menee jo. Onhan tuo omasta luulostaan huolimatta kuitenkin vielä niin pieni poika, että ei siltä tässä vaiheessa kummempia tarvitsekkaan vaatia ja varsinainen ajo-opetus tulee kyseeseen aikaisintaan vasta ensi syksynä. Harjoitellaan näitä alkeita nyt pikkuhiljaa ja kesällä tulee sopiva miettimistaukokin laitumella.

Lahjan kanssa käytiin yksi päivä ajaen tien reunassakin ihan autoja ajatellen. Autot eivät ole Lahjaa oikeastaan koskaan jännittänyt, joten oli oikein sopiva hetki käydä katsomassa niitä myös kärryiltä käsin. Eipä siinä muilla ollut ihmettelemistä, kuin autoilijoilla, kun poni tulee hölkkää harja hulmuten vastaan. Tiedä sitä, jos joskus pääsisi opettamaan Lahjan kunnon nelipyöräisiin valjakkovaunuihin, kelpaisi sellaisilla käydä kylällä pyörähtämässä!

Harjoiteltiin maastakäsin juttuja kummankin kanssa tänään. Niistä pientä koostevideota alla. Kunhan hepat tulevat kotiin, päästään varmasti enemmän taas harjoittelemaan maastakäsin juttuja eteenpäinkin! On Lahja jotain uuttakin oppinut, nimittäin nostamaan raipan maasta ja se on ihan pientä hiomista vaille jo valmis. Sitä tosin ei näy nyt videolla, mutta saatte sitten, kun neiti oppii ojentamaan raipan käteen, eikä viskomaan sitä minne sattuu ;)





keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Hiljaisuudesta kohti parempaa

Ehkä. Olette varmaan moni miettineet, minä itse mukaanlukien, miksi blogista on tullut näin hiljainen. Viimeinen vuosi on ollut rankin pitkään aikaan hevosten suhteen. Olen aina tykännyt siitä, että hevoset asuvat omassa pihassa, niiden luokse on joka hetki mahdollista mennä ja kaikesta saa päättää itse. Nyt niin ei ole ja se kieltämättä syö innostusta vähän jos ei enemmänkin. Niitä samoja hevosia, joita hoiti ennen itse yksinään, näkeekin monta eri ihmistä päivittäin ja ne perusasiat, kuten ruokkiminen ja siivoaminen on muiden vastuulla. Niin typerältä kuin se ehkä joistakin kuulostaa, on se kaikki ollut minulle hyvin tärkeää ja ei tunnu kivalta käydä vain vähän harjailemassa ja pyörittelemässä narua tallilla. Ihan kuin olisi jotain hoitohevosia, ei niitä enää kohta edes tunnista omaksi. Ennen niiden jokaisen tavan tunsi, nyt ei ole enää mitään hajua, miten hevoset päivän arkirutiineissa yleensä edes käyttäytyvät! Oli tosi innostavaa mennä tallille, aina vaikka sen kymmenen kertaa päivässä oman pihan poikki juosten ja nyt ollaan tilanteessa, että sinne ei edes halua mennä. Mitä siellä tekee, vähän harjailee ponia ja toteaa, että hyvin on hoidettu?

Onneksi tähän on tulossa muutos, vihdoin! Blogin syvä lamakausi pääsee kesään mennessä mitä luultavammin päätökseen ja matkaan lähdetään kaksi kertaa suuremmalla innolla kuin ennen; hevoset pääsevät omaan kotiin, omaan hoitoon, omaan pihaan. Saan taas viettää joka aamun ja illan tallissa, seuraten, miten hevoset syövät, miten ne käyttäytyvät ja kuinka niillä yleisesti ottaen menee. Järjestellä oman tallin nurkkia haluamaansa järjestykseen, perfektionistin lailla puunata paikkoja kuntoon ja rapsutella poneja työn lomassa. Kaikkea sitä minä rakastan. En sitä, että vähän käydään ponia harjailemassa ja harjoitteluja tekemässä, ei sitä voi enää minun järkeeni lukea hevosen omistamiseksi. Itsehän on siinä tilanteessa paljon vähemmän hevostensa kanssa tekemisissä, kuin niiden hoitajat.

Ainut pieni ongelma tässä on se, että tuskallisen puuduttava remonttiurakka on vain edessä. Se tarkoittaa sitä, että itse joutuu kitkuttelemaan jonkun aikaa kivikautisissa oloissa, ennenkuin paikkoja saadaan paremmaksi. Hevosia ei kuitenkaan voi jättää yksin oman onnensa nojaan. Jospa sitä vihdoin olisi tajunnut, että itse elää jonkun aikaa vaikka tolpan nokassa, kunhan pääsee hoitamaan hevosensa itse ja näkemään ne ihan milloin vain haluaa!

Koska elämä sattuu nyt menemään vähän miten itse tahtoo, en voi sanoa mitään varmaksi. Huhtikuu on kuitenkin tämä suunniteltu käännekuukausi, jolloin päästään ehkä taas nousuun. Lisää juttua luvassa kyllä, kunhan hevosten muuttopäivä lähestyy!