Lännen tyyliin

Minulta löytyy edelleen satuloita tallista enemmän kuin hevosia ja yksikään niistä ei ole käyttämisen arvoinen, joten satulakaupoille saa ratsutuksen alettua silloinkin. Tämän lännensatulan vika ei ole sopimattomuus vaan pienikokoisuus ja laaduttomuus. Takamus ei tuon satulan selässä pidemmän päälle enää nauti olostaan ja lisäksi istuin on muotoiltu todella epämukavaksi - ei se haaveilemani ihana nojatuolisatula maastoihin. Joskus olisi ihana omistaa satula vain ja ainoastaan mukavuudenhaluisille päiville. Lännenratsastusta kun en kuitenkaan harrasta, niin ainoana satulana olisi hieman tylsä. Mutta ah, miten ihana siinä kunnon länkkärisatulassa on istua ja vaeltaa pitkin metsäpolkuja!

Olisihan se ihanaa, kun ensin pääsisi edes ratsastamaan jälleen omalla hevosella. Viimeisestä kerrasta on kulunut jo luvattoman kauan, reilusti yli puoli vuotta. Sitä järkyttyy itsekin, osaankohan enää edes ratsastaa! Lahjalla luonteella onneksi tuskin tulee ongelmia selkään totuttamisessa ja sen varmasti osaa opettaa kuka tahansa puskaratsuksi. Tehdään siitä nyt sitten puskaratsu ja katsotaan, osataanko me koskaan sen enempää. Hauska olisi joskus vierailla kilpailuissakin jälleen ja jatkaa sitä minun ja Lillan viimeisten sijojen hankintaa, puskaratsu kun taitaa varmasti senkin! On minulla kilpailutakkikin kaapin nurkassa pölyyntymässä, voidaan sitten joskus ainakin esittää true koulu- ja esteratsukkoa...

Puskaratsun tulevaisuuteen on kuitenkin vielä loputtoman pitkä aika, vaikka se nopeasti ohi meneekin. Tyydytään vielä vain ajoponin hommiin. Kipparikin on alkanut taitaa sitä alaa jo paljon paremmin ja olen kahdesti sillä käynyt maastossa ajelemassa. Siellä se on mennyt tähän mennessä tosi reippaasti, ratti, jarrut ja kaasu toimii tosi hyvin.. Hieno Kippari!

Poni panostaa - onko tässä hyvä?

Lahjan aivoissa joku raksuttaa sittenkin: Ohjat eivät anna periksi, kun ovat nupin takana -> ei voi syödä maasta -> kävelempä puskan luo -> ah ruokaa!

Minun uskolliset volvot - paitsi eikös Lahja ollut se H-sarjan mersu...?

Kipparin ajokoulu

Hommiin lähdössä.

Kipparin ajokoulu etenee pikkuhiljaa kohti loppuaan ja perässä romisevat kärryt siedetään jo aika hyvin. Joka oppitunti aloitetaan aina tutusta ohjasajosta ja käytiin tänään ensimmäisenä kiertämässä kärryillä mentävä lenkki ilman niitä. Lisäksi otetaan aina muutamat pysähdykset ja siirtymiset käynnin ja ravin välillä pihassa, ennenkuin Kippari joutuu aisojen väliin.

Kärryillä mennään tottakai ensin vähän pihassa ja tänään siirryttiin pihan ulkopuolelle - ihan ulkomaille siis. Ohjattavuus on jo oikein hyvä ja ainut asia, mikä tuottaa hieman päänvaivaa on liikkeellelähdöt. Ohjasajaen ne menevät aina hyvin ja toisinaan myös kärryjen kanssa, mutta välillä Kippari vain jähmettyy eikä tasan liiku mihinkään, ennenkuin joku avustaa sitä edestä. Sitten kyllä taas laitetaan töppöstä toisen eteen. Mikäli edestä ei pyydä ja kovasti inttämällä koittaa hevosen saada takaa liikkeelle, on yleensä vuorossa lopulta jonkinsortin tasajalkahyppyshow. Enkä muuten ikinä ole nähnyt hevosen hyppäävän kaikilla jaloilla paikoiltaan niin korkealle! Rauhassa kun harjoitellaan, niin jää varmasti paikoilleen jähmettymiset pois kokonaan ja ajosta tulee kokonaisuudessaan sujuvaa. Noh, osaa tuo ainakin seistä paikoillaan, se on vissi ja varma.

Joka kerta sujuu entistä paremmin ja saadaan enemmän ja enemmän hyviä hetkiä. Harjoitukset luonnollisesti pidetään vielä lyhyinä ja lopetetaan onnistumiseen. Tämän päivän treenien jälkeen Kippari pääsi vielä pesullekkin, joka lopulta (kuten yleensä) osoittautui ihan turhaksi. On nimittäin mustempi hevonen, kuin ennen pesua. Oma vika, mitäpä en odottanut kuivumista ennen tarhaan vientiä. Saipa poika ainakin edes vähän viilennystä!

Kippari töissä.

Niin, kyllä se ainakin paikoillaan pysyy!

Melkein puhdas poni 25.7

Ja sinne meni sekin pesu...

Perinteiset maassamöyrimiset

Lahja sai tänään parin viikon tauon jälkeen pesun, joten siitä kehtasi ottaa vähän enemmänkin kuvia ilman, että hevonen näyttää viikon mutaliejussa maanneelta. Sen kanssa onkin pienen tauon jälkeen tehty jälleen jonkun verran maastakäsinjuttuja ja opeteltu pikkaisen espanjalaista käyntiäkin. Se ei kuitenkaan ole vielä valmis juttu, joten tänään pysyttiin ihan tutuissa maassa möyrimisissä. Minullahan on mukana aina temppuilussa naksutin, jonka avulla oikeastaan opetan kaiken hevosille ja ilman sitä en tänä päivänäkään olisi varmasti vielä saanut kaikkea opetettua Lahjalle! Naksutin on vain niin helppo, ilman sitä palkitsemisen ajoittaminen voi olla välillä aika hankalaa.

Temppuilun lisäksi päivä meni myös heinäpaalien kasaamiseen, mutta nyt on jälleen reilu sata paalia tallissa odottamassa syöntivuoroaan! Treenien jälkeen jo hieman turhautunut Lahja puoli päivää vielä pesussa seisseenä pääsi maistamaan uutta heinäerää tarhaan, jossa Kipparikin jo tyttöystäväänsä odotteli. Kipparista puheenollen, sekin on urakalla koittanut tutustella kärryihin, jotka ovat jo selvästi parempi juttu. Vieläkin saa kuitenkin harjoitella aikansa, ennenkuin siitä tulee yhtä luotettava ajoponi kuin Lahjasta. Taluttaen kärryt eivät tunnu enää miltään, mutta takaapäin ohjatessa homma on vielä vähän jännittävää, vaikka ohjasajossa mitään ongelmia olekkaan. Kunhan nyt vielä pari viikkoa reenaillaan, niin varmasti pääsee jo pihaympäristössä ajelemaankin. Mieluiten hitaasti ja varmasti.

Olisiko siistiä, jos hevosen saisi opetettua pysymään tälläisessä asennossa? Mahdollistahan se olisi, mutta tajuton hommahan siinä olisi...

Täh, kuoliks se?

Käytiin me vähän ajelemassaki, pitkästä aikaa!

Oripoikia katsomassa

Viime päivinä minun aikani on täysin mennyt saunaprojektiin - keksin nimittäin yksi kaunis päivä, että minähän en enää kapeilla lauteilla sauno ja heti seuraavana päivänä revin lauteet pihalle. Kyseessä on pihasauna, jonne sitten aherrettiin melkein metrin leveät isoista lankuista tehdyt lauteet, hirsiseinät saivat tumman sävyn, kiukaan ja padan takainen muuri uuden laastin pintaan ja pukuhuone piristystä maalin muodossa. Eilen työ palkittiin ja sauna odottaa nyt ensimmäisiä löylyjä uudessa muodossaan! Eipä tuolla mennytkään kuin melkein viikon verran joka päivä sellaiset 12 tuntia huhkiessa, joten aikaa ei paljon muuhun jäänyt. Mutta aherrus palkitaan, niinhän se meni?

Tänään päivä alkoi jo vähän leppoisammin ja kotipihassa olevien hevosten pitkän hoitotuokion jälkeen päätin käydä katsomassa myös Lordia. Oripojat olivatkin laitumen peränurkilla puiden alla varjossa. Lordi tuli tällä kertaa vastaan, eikä lähtenyt karkuun, kuten ensimmäisellä vierailukerralla... Tuntui se olevan ihan kiitollinen tervarasvasta mahan alla ja hyönteismyrkystä, loppui potkiminen ja päänviskely kuin seinään. Eihän tuo kauan auta, mutta edes vähän helpotusta. Jouhivarasto sai myös selvitystä ja harjasin ponin muutenkin. Hevoset pääsevät rantaan ja Lordi näyttänee tykkäävän vedessä lilluttelusta, meinaan oli taas jalkakarvat aivan ravassa. Kohta saa oman pojan kotiinkin, ikävä on jo kova! Sillä on varmasti ollut kavereiden kanssa mukava kesä, mutta omistajansa on silti ihan iloinen syksyn saapumisesta. Kuulostaa niin väärältä, sillä oikeasti inhoan kurakelejä ja lunta.

Kesä kohdillaan

Pilvettömältä taivaalta porottava aurinko saa eläimet tuskaiseksi, joten nyt jos joskus on erityisen tärkeää, että niillä on varjoa ja vettä. Kuten ennenkin olen huomannut, talvisin hevoset eivät välitä katoksesta tai pihatosta mitään, mutta lämpimillä keleillä kesäisin ne viettävät siellä suurimman osan ajastaan. Kuuma on tuollaisille karvaturilaille pahempaa kuin kylmyys.

Hevosten oloa on koitettu helpottaa huuhtelemalla niitä välillä vedellä. Ne ovat tykänneet olla metsätarhassakin, sillä vaikka siellä ei ole pihattokatosta, siellä on paljon puita ja viileämpää. Lyylikin läähättää jatkuvasti kuumuuttaan, eikä jaksa touhuta samalla tavalla kuin kylmemmillä keleillä. Sen kanssa ei ole käyty niin pitkillä lenkeilläkään nyt - ties vaikka kuolisi lämpöhalvaukseen matkalla. Myöhään iltaisin on sitten mukavampi itsekkin lähteä touhuamaan hevosten ja Lyylin kanssa, kun pihalla viihtyy pidempään. Silloin on kaverina sata hyttystä, mutta kun pitää vauhdin yllä, ei ne perässä pysy.

Kaikista huolimatta kesä on ihanaa aikaa, eikä talven jäätävää kylmyyttä ole ikävä! Kaikista parasta on, kun saa juoksennella ulos ja sisälle ilman kamalan vaatevuoren pukemista ja riisumista. Vesikin on lämmintä ja vesipeto Lyyli juoksee uimaan ensimmäisenä lätäkön nähtyään. Tässä postauksessa saattekin vuorostaan Lyylin kuvia - niitä kun aina välillä toivotaan!

Lyyli näyttää mallia, miten järveen kuuluu mennä!

Operaatio pese poni vol. 3287

Kesä on siitä kivaa aikaa, että aina tilaisuuden tullen voi ottaa vesiletkun esille ja pestä ponit. Palkintona siitä maassa ei ole valkoista puuterilunta, eli seuraavana päivänä saat huomata tehneesi turhaa työtä. Mikäs hevosesta mukavampaa, kuin möyriä maassa saadakseen itselleen savikuorrutuksen ja luonnon oman suojan ötököitä vastaan.

Tämä sama rutiiniksi kesäisin muodostunut operaatio tapahtui tänään jo kolmatta kertaa viikon sisään ja aina sitä likaa löytyy yhtä paljon. Myönnetään kuitenkin, ekalla pesukerralla talven jälkeen sai kyllä kaivella möhniä hartaudella karvojen seasta. Ja se likavesi ei loppunut koskaan! Kun karvanjuuri on puhtaampi ja pesee hevosen säännöllisemmin kesällä, pääsee sitä vähän vähemmällä työlläkin, eikä tarvitse enää tuhrata kolmea tuntia yhden hevosen pesuun. Ja pestävähän on, koska perfektionisti ei kestä likaisia hevosia katsella!

Uusi innostus hevosia kohtaan on tullut muuton myötä, kun ne sai keväällä jälleen kotipihaan ja paikat alkavat olla kunnossa. Niiden kanssa vierähtää helposti vaikka koko päivä. Lordiakin on jo kova ikävä ja tekisi mieli hakea se kotiin laitumelta nyt heti. Sillä on kuitenkin paljon kavereita ja iso laidun syötävänä, eikä matkaakaan poikaa katsomaan ole kuin kymmenisen kilometriä. Olkoon siellä ihan rauhassa, kyllä sen kotiin saa! Ja ainahan täältä voi autolla hurautella pientä miestä katsomaankin, kun matka ei niin hurja ole. Viime kerralla kävin katsomassa vähän kavioidenkin kuntoa, harjailemassa ja ötökkämyrkkyä laittamassa. Seurallisia ne on kaikki siellä, kun jokaisen nenä on heti harjakassia tutkimassa. Syksyllä Lordiakin odottaa jo ajo-opetus, hurjan nopeasti nuo hevoslapset kasvavat!

Lahja kuivattelemassa pesun jälkeen.

Kipparikin sai vähän viilennystä ainakin, vaikka vuohistupsut ja jouhivarustus jäi tällä kertaa pesemättä.

Televisiosta tullut keskiviikkoinen Kultainen ja Hopeinen harmonikka löytyy nyt myös nettiarkistosta. Jos joltakulta jäi katsominen väliin, mutta vähänkin kiinnostaa, niin tässä se olisi! Minä soitan Kultaisessa harmonikassa kummallakin kierroksella neljäntenä, joten siitä vain pällistelemään.

Ratsu-Lahja

Kuinka moni erehtyi katsomaan Kultaisen harmonikan televisiolähetystä? Pottina sieltä ei tullut tällä kertaa kuin yleisöäänestyksen voitto, joka sekin sinällään hyvin arvokas palkinto on. Kun kansa arvostaa, tietää olevansa oikealla tiellä ja viiden tuomarin - vaikkakin osaavan sellaisen - päätös sijoituksista on vain pisara meressä. Vaikka voittoa ei tullutkaan, kansan äänet merkitsevät minulle vielä enemmän. Ja yksi kokemus lisää, soittaminen suorassa lähetyksessä televisiossa oli aivan huikeaa.

Lahja on tutustunut valjaiden sijaan satulaan, vaikka ratsukoulutus häämöttääkin vielä kaukana tulevaisuudessa. Lapsi se on vieläkin, vaikka muuttunut onkin kovasti pikkuvarsa-ajasta. Siitä tulee varmasti näppärä peli helpoille kouluradoille ja yleensäkkin ratsuksi, kun on tottunut pienestä pitäen kaikkeen. Maastakäsin harjoitellut väistöt, peruutukset sun muut helpottavat ratsutuksen aloittamista huomattavasti. Kun Lahja tietää jo, mistä peruutetaan, käännytään ja väistetään, sisäistää se sen varmasti nopeasti selästäkäsinkin. Olen alkanut ns. ohjasajamaan myös niin, että seison aivan hevosen vierellä, jolloin voin ohjata sitä lähempää, kuin valmistella jo ratsuna toimimista. Valmistautumista siihen on tietenkin kaikki - jo ajo-opetus on hyvä plussa ennen selkään könyämistä. Vaikka pitkältä ajalta tuntuukin, jo varmasti ensi vuonna tähän aikaan ollaan päästy perusasioihin tutustumaan selästä käsin!

Olen iloinen siitä, että Lahja on kasvanut vähän isommaksi kuin Lilla. Sillä säkää oli vain 140 senttiä, kun Lahjalta sitä löytyy jo nyt yli 145 senttiä. Samoin selässä on leveyttä tuplasti (tiedä sitten, onko se enää niin hyvä asia ratsastajan kannalta ajatuksena, lonkat varmasti kiittää...) ja sopivaa satulaa saa etsitä varmasti hartaudella. Lyhyt, leveä ja säätön selkä on tuskastuttava satulansovittajan unelma. Kuvissa Lahjalla on päällä halpa joustorunkoinen koulusatula, joka ehkä ensi vuonna saa toimia ponin ensisatulana, sillä se muotoutuu jonkin verran hevosen selkään, on lyhyt ja tarpeeksi leveä. Ihana satularumba tulee varmasti kuitenkin taas olemaan edessä, mutta ei murehdita sitä vielä, siihen on pitkä aika!

Tämän näköisellä ratsulla sitä kelpaisi kylillä ratsastella!

Muistatteko miltä Lahja näytti vuosi sitten? Tämän jälkeen sille on tullut häntää, korkeutta, läskiä, massaa ja enemmän aikuismaisuutta, vaikka ihan lapsonen se on vieläkin.

Kyllä satulan kanssa kelpaa poseerata!

"Mä oon niin aikuinen!" - Lahja

Uuvuttavien kuvausten jälkeen kelpasi tallin käytävällä olevat heinät!