maanantai 28. maaliskuuta 2016

Se mitä ei auton takakontista löydy, sitä ei tarvita!

Kerron teille lauantaisesta kuvauspäivästä lisää, kunhan saan kaikki kuvat ensin itselleni. Nyt kuitenkin juttua tästä päivästä!

Hangella kelpaa jo köllötellä ihan eri malliin kuin reilu viikko sitten, joten tänään lähdettiin työstämään uutta asiaa ja siinä samalla pelleiltiin kaikenlaista Lordin kanssa. Lordia meinaa vähän piinata kevätkiimoissaan olevat tammat tarhoissaan, mutta onneksi poni on siinä mielessä fiksu, että se kuitenkin keskittyy työhönsä. Vähän ehkä korkeintaan jutellaan tytöille, kyllähän tervehtiä nyt kuitenkin pitää.

Mulla auto toimii tällä hetkellä vähän kuin hevostavaroiden säilytyspaikkana ja koko takakontti on kertynyt täpötäyteen kaikesta romppeesta. Tänään kaivoin sieltä jotain uutta: satulan tarvikkeineen. Lordiahan ei valjaiden jälkeen sellainen nyt paljoa kiinnosta, mutta varusteurheilijana rakastan somistaa hevoseni jos jonkilaiseen varustukseen. Ihan huvikseen otettiin muutamat kuvat kera satulan ja täytyy kyllä todeta, että satulan kanssa poni ei suinkaan näytä kasvavan ja aikuistuneen, vaan enemmänkin olevan joku vieroitusikäinen varsa: koko hevonen uppoaa satulan alle. Vielä kun siihen lisätään Lordin "ei kiinnosta, syön tätä riimunarua ja nakkelen niskojani" höyryilyt, niin soppa on valmis. Ei tuosta saa ratsun näköistä varmaan koko ikänänsä, mutta ompahan mulla sitten ainakin omalaatuinen ratsu sitten aikanansa!

Kun ponia oli nöyryytetty satulan kanssa tarpeeksi, siirryttiin hangille harjoittelemaan. Vähän vielä rauhatonta on toisinaan Lordin tekemiset ja ihan päivästä riippuen saa edetä tai olla etenemättä uusiin asioihin. Tänään oli sellainen keskivertopäivä: poni olisi voinut olla vähän vähemmän liikkuvainen, mutta ainakin se sähläsi vähemmän kuin lauantaisena kuvauspäivänä. Koitin pyöriä hevosen ympärillä jos jonkinlaisessa asennossa, jotta sille tulisi kaikki tilanteet tutuksi. Jos nimittäin sen haluaa joskus makaavan selällään, ei se onnistu ennen kuin Lordi on tietää, että voin tosiaan olla kaikennäköisissä asennoissa sen ympärillä. Hevosen selällään maatessa minun on myöskin tarkoitus olla niin, että Lordi jää jalkojeni väliin, joten jo se on aika abstrakti ajatus toteuttaa, jos hevonen ei malta sekuntiakaan olla paikoillaan. Olen toki muutamia kertoja ollut hevosen "päällä" sen maatessa ja olin tänäänkin, mutta tätä meidän täytyy nyt vaan treenata ahkerasti, että siinä varmasti joskus päästään kunnolla tuloksiin. Menee turhan helposti vielä hommat sählingiksi, mutta eipä sitä nuorelta hevoselta voi täydellistä keskittymistä ja pitkäkestoista rauhoittumista voi niin odottaakkaan. Plussat Lordille, sillä se on kuitenkin jaksanut kuunnella minun ohjeitani hyvin tarkkaan, vaikka välillä ollaan treenailtu vähän pidemmänkin aikaan kerrallaan.

"Jos vain levättäis pieni hetki tässä näin, jooko?"

"Kerron sulle salaisuuden..."


Minulla on ystävä ja se ystävä on maailman paras!


Vähän ehkä uhkarohkeaa asettua niin, että hevonen jää jalkojen väliin, kun poni päättää pistää piehtaroinniksi! No mutta kun tätä treenaillaan pikku hiljaa, päästään me ehkä joskus meidän tavoitteeseen, eli selällään makaamiseen. Tänään kuitenkin näin..! :D

Moi, olen Lordi ja näytän aivan pikkuvarsalta uppoutuessani tämän satulan alle. Kiitos hei.

lauantai 26. maaliskuuta 2016

Tänään kuvataan!

Lordilla on alkanut tulla ajohommat jo tosi tutuksi ja lyhyille lenkeille lähteminen sujuu jo ihan ilman mitään ylimääräisiä kommenvenkkejä. Senkun pistät kärryt perään ja sanot, että nyt lähdetään. Lenkille lähteminen on joka kerta yhä helpompaa ja mukavampaa, eikä tarvitse miettiä, kuinka uskaltaa edetä. Ajamisesta on tullut niin tuttua puuhaa, että se alka luonnistua Lordilta vaikka silmät kiinni tutussa ympäristössä. Harmi, kun vielä on niin paljon lunta, ettei pääse metsäreiteille ajamaan. Onneksi kevät tulee kohinalla ja kohta päästään nauttimaan metsässä samoilusta kehän kiertämisen sijaan!

Kohta meille on tulossa vieraita ja Lordi pääsee jonkun muun kuin minun kameran alle. Ollaan otettu lähes päivittäin makuulle menemisen ja istumisen harjoittelua, jotta ne varmasti sujuvat hyvin tänään. Kuvaussession jälkeen voidaan sitten siirtyä harjoittelemaan sitä jo pariin kertaan puhumaani uutta temppua, jonka kanssa saadaan ahertaa varmaan tovi jos toinenkin. En ole viitsinyt nyt ottaa sitä vielä sotkemaan opittuja asioita, että kuvaukset sujuisivat mahdollisimman tutulla kaavalla hevoselle. Joka tapauksessa, ehkä saatte kohta nähdä ihan kunnollisen kuvaussession tuloksia!

Nyt kuitenkin saatte katsella pari päivää sitten otettuja ajo- ja istumiskuvia. Yritin laitella niitä jo aiemmin, mutta tietokoneella oli joku henkinen ongelma minua kohtaan, eikä se suostunut lataamaan kuvia bloggeriin. Parempi kuitenkin nyt, kun ei milloinkaan!

Ajotreenejä kurjassa säässä.


Ponille kelpaa silti!

Treenin jälkeen käytiin vielä istuskelemassa.


Oli niin rankkaa, että ihan piti heittää kintut rennoksi!

maanantai 21. maaliskuuta 2016

Nyt on hyvä hymyillä, kun kevät on ovella

Tänään Lordilla oli kavionhuoltopäivä - se tarkoittaa sitä, että raspailen kaviot aina vähän parempaan kuosiin. Olen jo pari vuotta vuollut hevosteni ja tätä nykyä hevoseni kavioita ja nautin suuresti siitä puuhasta. En ole vielä mikään ekspertti ja kovin vaikeita kavioita en lähtisi vuolemaan, mutta Lordin kaviot ovat tulleet jo niin tutuksi, että uskallan hyvillä mielin vuolla ne itse. Tietääpähän, mihin sormea osoittaa, jos tulevaisuudessa ilmenee jotain selittämättömiä kavio- tai jalkaongelmia...

Kun vuolemisesta on pikkuhiljaa päässyt perille, huomaa, ettei se nyt ihan rakettitiedettä olekkaan. Muutaman tärkeän seikan kun muistaa, niin pääsee jo pitkälle. Lordin kanssa vaikeuksia aiheuttaa tajuttomat jalkakarvat, jotka pitää pintelöitä kiinni vuolun ajaksi ja karvat jäävät muhkuraksi pintelin alle. Kavion saa kuitenkin jotenkin esille ja on helpompi arvoida jalkaa ja kaviota, mistä ottaa ja mistä jättää. Salainen haaveammattini on edelleen kengittäjä, mutta en ole vielä päässyt perille, miten ihmeessä sellaiseksi kannattaa opiskella ja miten se ylipäätänsä se on mahdollista - pidemmissä koulutuksissa kun järjestään tunnutaan vaativan aiempaa kengityskokemusta ja kengitysseppäkouluun et edes pääse ennen riittävää työkokemusta alalta.

Vuoltuja kavioita

VE


Muistaakseni mainitsin uhkaavani kuvata seuraavaan postaukseen videota ja en puhunut puppua. Kävin tänään kentällä Lordin kanssa vähän harjoittelemassa ja aika paljon keskityttiin luopumiseen. Lordilla on nyt joku hassu virtaisa kausi, että se ei koko ajan malta keskittyä ja helposti tulee liikaa syliin. Kaksi viimeistä kertaahan meidän treenit on ollut oikeastaan kuvauspainotteisia, joten on keskitytty, että poni saa palkkioita ja malttaa maata/ istua rauhassa. Sen seurauksena poni on tuntunut ottavan neuvosta vaarin ja hamuili jo treenien alussa taskuja. Siksi koitin painottaa tänään sitä, että luvatta ei saa ottaa, kuten on opittu. Pian poni taas jo tajusi asian laidan: "Ei tuosta olekkaan tullut kävelevää karkkiautomaattia!" Palkinnon eteen kun on aina kuitenkin tehtävä jotain, eikä tulla röyhkeästi iholle. 

Istumisharjoituksissa hamuilun huomasi ihan selkeästi ja luopumisharjoitukset tekivät oikeasti hyvää tähän väliin. Pelkkää luopumista me ei koko ajan tehty, vaan otettiin mukaan myös alkuun tutut paineesta myötäämisharjoitukset ja harjoiteltiin myös irvistämisen opettelua. Lordi ei ole vielä oikein tajunnut, että haen sillä nimenomaan flehmen-ilmettä, mutta omalaatuisua naamanvääntelyitä se kuitenkin yrittää usein tarjota. Harjoitusten päätteeksi poni kuitenkin erehtyi haistelemaan jotain - ah - niin kiinnostavaa lannansekaista jäätä, että se pisti ponin ylähuulen rullautumaan melkein korviin asti. Pienen päättelyn jälkeen tajusin käyttää tilaisuutta hyväksi ja naksauttaa, sekä palkita. Pian ponin mielestä leikki oli niin hauska, että se laski monta kertaa pään alas, haisteli hetken, irvisti sitten ja oli iloinen palkinnostaan. Saa nähdä, muistuuko huomenna mieleen, mistä sitä tänään palkittiin, vai onko poni unohtanut sen siliän tien kaikki tämän päivän asiat.

Pohjat ovat sen verran huonossa kunnossa nyt maastakäsittelyä ajatellen (kauhea koppurainen lumi ei tunnu mukavalta harjoitellessa maahan menoa ja istumista), joten ehkä unohdan vielä hetkeksi selälleen menemisen opettamisen ja keskityn muutaman päivän ainakin ajotreeneihin ja muuhun höntsäilyyn. Radalla ei taida olla ihan niin pääkallojäätäkään, että ehkä uskaltaudun huomenna ponin kanssa sinne. Pieni kävelylenkki metsässäkin joku päivä tekisi varmasti terää niin ponin kuin allekirjoittaneenkin mielelle - ja sille kunnolle. 

Lordi hymyilee kuin naantalin aurinko, kun tajusi, mistä sitä palkkiota oikein tuleekaan!

sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Yhteistyössä Graphiques GW

Uudesta hienosta ulkoasusta saamme kiittää Graphiques GW:tä, jonka kanssa aloitin yhteistyön äskettäin. Graphiques GW tarjoaa blogeille ulkoasuja ja bannereita korvausta vastaan, joten jos blogisi kaipaa uutta ilmettä, käykää tutustumassa! Itse henkilökohtaisesti olen oikein tyytyväinen lopputulokseen ja jatkossa tulette varmaan näkemään lisääkin samaa käsialaa olevia ulkoasuja tässä blogissa.


Mitä mieltä te olette ulkoasun muutoksesta?


>> Graphiques GW <<

Sekavaa selostusta

Pari päivää sitten Lordilla kävi eläinlääkäri vierailemassa rokotuksen merkeissä, joten pari päivää on mennyt aika kevyesti. Mitään hassua ei ole ponissa ilmennyt ja energiatkin on tallella, mutta ihan varmuuden vuoksi on otettu ihan rauhassa. Seuraavalla eläinlääkärin treffauskerralla on vuorossa hampaiden raspaus ja samalla saa vähän arviota tuon ponin hampaista. Vuosi sittenhän oripoika aiheutti muutamia harmaita hiuksia, kun se oli päättänyt pistää hammaskalustonsa uuteen uskoon, mutta kaikesta selvittiin parin viikon leuan raudoittamisella. Ainoa mikä jäi muistoksi, on edestä alhaalta uupuvat hampaat ja saa nähdä, kuinka hyvin pysyvät hampaat tuohon kasvavat. Kohta päästään hampaita kuitenkin kurkkaamaan ja fiksailtua parempaan kuntoon.

Tänään sain äitini mukaan tallille ottamaan kuvia, mutta aina en saa ketään mukaan. Onneksi tajusin ostaa myös jalustan, jonka ostinkin alunperin yökuvausta varten, mutta tajusin, että voin käyttää sitä hyödyksi myös videokuvaamisessa, jos olen yksin tallilla. Ei tarvitse viritellä enää kymmentä ämpäriä päällekkäin, vaan kameran saa kätevästi jalustalla sopivaan kulmaan ja sopivalle korkeudelle. Ensi postauksessa on siis varmsti luvassa videomateriaalia meidän maastakäsin treenailusta, mutta tällä kertaa saatte muutaman kuvan.

Nyt parina päivänä ei olekkaan tehty mitään uusia juttuja ja istumiskuvat alkaa olla jo niin tuttua kauraa, että keksin alkaa opettamaan Lordille uutta erikoista temppua, jossa vaaditaan vielä enemmän luottamusta - ja tasapainoa. Saa nähdä, onnistutaanko me siinä koskaan, mutta tarkoitus olisi saada hevonen siirtymään makuulta selälleen niin, että se jää siihen asentoon. En ole vielä oikein keksinyt miten sen opettaisin, mutta olen nähnyt tämän olevan mahdollista, joten miksei mekin yritettäisi? Piehtaroinnista palkitseminen saa ainakin hevosen aktiivisesti pyörähtelemään, mutta miten saada hevonen jäämään selälleen, onkin vähän kinkkisempää. Ei ole kuitenkaan ihan luonnollinen asento hevoselle... Toivotaan, että pohjat paranisivat vähän, niin olisi mielyttävämpi treenatakkin, nyt kun kova lumi ei välttämättä tunnu kivalta istuessa ja maatessa - saati sitten selällään. Videomateriaalin kanssa saatte varmasti vähän lisää selostusta harjoituksistamme, tyytykäämme tällä kertaa tähän sekavaan selostukseen ja muutamaan kuvaan. Ensi kertaan siis!

Poni ja ponin epätasainen hammaskalusto

Tekohampaat olisi paikallaan?

Lordin ehdoton lempitemppu on makuulle meno - silloin saa aina paljon palkintoja!



Ensi kertaan ja pusuja kaikille söpöille tytöille toivoo Lordi 

lauantai 19. maaliskuuta 2016

Tervetuloa perheeseen, Canon EOS 6D!


 "Hevonen on kaikkia maailman rikkauksia suurempi aarre." - Espanjalainen sananlasku

"Jos haluat itsellesi luotettavan ystävän, hanki hevonen." -Tuntematon ajattelija

"Hevonen on kuin viulu: ensiksi se pitää tarkasti virittää, ja sitten osata soittaa oikein." -Tuntematon ajattelija

"Kun koulutat hevostasi - niin itse asiassa koulutat itseäsi." - Antoine De Pluvinet

Olen yllättynyt, kuinka nopeasti Scandinavian Photolta jälleen saapui tavarat perille! Olen ennenkin tilannut yhden objektiivin tuolta, sillä tykkään mahdollisuudesta tilata postiennakolla ja monet kameratarvikkeet ovat olleet edullisempia kuin mitä muualla. Mutta asiaan, mitä paketista sitten paljastuikaan?

Edellisen kameran tilalle kaipasin todella jo muutosta ja samalla vähän parempaa kalustoa. Päätin satsata tällä kertaa kunnolla runkoon ja käyttää vähän vähemmän objektiiveihin - seuraava säästöprojekti tulee olemaan valovoimainen 70-200mm objektiivi, joko f2.8 tai f4. Katsoo sitten mihin rahkeet riittävät.

Tällä kertaa paketista kuitenkin paljastui ihan mukava perussetti ja ehdottomasti kallein ja pisimpään haaveilemani osa oli runko, Canon EOS 6D. Olen haaveillut kauan myös maisemakuvauksesta ja siihen tarvitaan laajakulmaista putkea, joten toinen putkivalintani oli Samyang 14mm f2.8. Vastaavanlainen Canonin putki olisi maksanut yli kaksi tonnia ja tämä himpun alle neljäsataa, joten ei ollut vaikea valita, mihin päätyä. Luin arvosteluja netistä ja piirto Canonin putkessa niiden mukaan oli suunnilleen samantasoista. Samyangin manuaalitarkennukseenkin varmasti tottuu ja pieniin viiksivääristymiin on olemassa keinoja, joilla niitä korjata.

Toinen putkivalintani oli edullinen Canonin 50mm f1.8 ja sillä mennään ainakin jonkin aikaa hevoskuvauksessa. Hieman lyhythän tuo on varsinkin täysikennoiseen yhdistettynä (croppikennoisessa polttoväli kerrotaan croppikertoimella) ja vähän epäkäytännöllinen liikekuvia kuvatessa (etäisyys kohteeseen muuttuu jatkuvasti), mutta Lordin kanssa ainakin seuraava vuosi menee vielä maastakäsin touhuten. Sellainen kuvaaminen onnistuu suurimmaksi osaksi 50 milliselläkin, vaikka 70-200mm olisi varmasti käytännöllisempi. Haaveilemani putki on vaan niin kallis (yli 2000€), että tässä erässä ei rahapussi siihen vielä venynyt.

Tietenkään en voinut olla malttamatta mennä testaamaan kameraa heti välittömästä, joten uusi kamera pääsi jo illalla testiin yökuvauksen muodossa ja tänä aamuna ensimmäisenä pistin töppöset kohti tallia. Aivan uuteen kameramerkkiin tutustuminen vaatii vielä jonkun aikaa, mutta eiköhän tämä tästä! Tässä postauksessa näette ensimmäisiä kameralla kuvattuja kuvia ja lisää tulette varmasti saamaan ihan lähitulevaisuudessa. Mitä mieltä olette?

Lordi suunnilleen 1v 10kk - kyllä, se on noin pieni!

Ensimmäisiä kuvaamiani yökuvia, vaatii ehkä vielä harjoittelemista...!

keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

Kuinka minä olen opettanut hevoseni ajolle?

Sain kommentilla toiveen kertoa ajo-opetustavoistani teille. Nyt kun uusi kamera ei ole vielä kotiutunut minulle, on hyvä aika kertoa teille, miten minä olen saanut kasvattini, Lordin ja ennen omistuksessani olleen Lahjan, opetettua ajolle. Olisin voinut tehdä listan, johon olisin koonnut askel askeleelta sopivan etenemistahdin ja erilaiset harjoitukset, mutta en tee sitä. Miksi? Siksi, koska jokainen hevonen on yksilö ja olisi hyvä edetä hevosen mukaan.


Kuten edellä sanoinkin, minun mielestäni on tärkeää, että hevonen totutetaan sopivalla tahdilla uuteen asiaan. Liian kiire voi lisätä hevosessa jännittyneisyyttä ja tilanne, joka riistäytyy täysin käsistä johtaa koko projektin aloittamiseen alusta - kera kolminkertaisen työn.

Ennen valjaisiin totuttamista olen tietenkin opettanut hevosen ihan perusasioihin - talutukseen, harjaukseen ym. - ajo-opetukseen en itse lähtisi, ennenkuin kaikki tutut päivärutiinit sujuvat täysin ongelmitta. Valjaisiin tutustumisen voi aloittaa yksinkertaisesti tuomalla valjaat hevosen turvan eteen ja antaa sen katsella. On yksilöstä kiinni, voiko suurinpiirtein heittää kamat selkään, kärryt perään ja lähteä lenkille vai vaatiiko ajo-opetus hyvin pienin askelin etenemistä. Onkin tärkeä edetä hevosen omaa tahtia ja mielellään vaikka vähän hitaammin. Nopeasti oppivallekkaan ei ole haitaksi kerrata asioita tarpeeksi monta kertaa ennen siirtymistä uuteen ja vaikeampaan - ihan jo riskien minimoimiseksi. Lomittain siirtyminen on hyvä keino: kun siirrytään uuteen asiaan, otetaan harjoituskerran aluksi ensin hieman jo tuttua ja turvallista alle.


Valjastamisesta ja opettamisesta yleensäkin kannattaa tehdä hevoselle mahdollisimman positiivinen asia. Itse kuljetin hevosta valjaiden kanssa pitkin metsiä ja valjaista tuli täten ihan normaali asia muiden joukossa. On turha lähteä sillä linjalla liikkeelle, että aina kielletään väärästä reaktiosta, kuten hermostumisesta tai pakoreaktiosta. Tietysti tietyt säännöt on hyvä pitää yllä, mutta kieltäminen tilanteessa, jossa hevonen on jännittynyt tuskin edesauttaa asiaa. Mieluummin palkitaan hyvästä hetkestä, sillä se tuo tuloksia paljon nopeammin. Ja jos hevonen koittaa paeta tosissaan valjaita, on silloin edettävä vielä pienemmin askelin. Ensin valjaat voivat vaikka olla käytävän vieressä, josta kuljetaan ohi ihan normaaliin tapaan. Valjaisiin totuttamisen voi aloittaa myös yksi asia kerrallaan, kuten vaikka rintaremmistä, jos koko valjasnippu on liian iso pala kerralla. Itse opetin hevosen erikseen kuolaimiin (ensin) ja vasta sitten valjaisiin yhdessä suitsien kanssa.

Kun valjaat alkoivat olla tuttua kauraa, aloin opettamaan tuntumaa suuhun. Tämän voi tehdä ja on helpompikin tehdä ihan pelkkien suitsien kanssa hevosen vieressä seisoen. On vaikea lähteä ohjasajamaan, jos hevonen ei tiedä, miten erilaiseen paineeseen suussa tulisi reagoida ja koko homma menee helposti repimiseksi. Aluksi lähdin liikkeelle paineeseen myötäämisestä - vasemman ohjan paine hellitti kun hevonen käänsi pikkuisenkin turpaansa vasemmalle ja toisinpäin. Maiskautuksesta lähdettiin liikkeelle ja paineesta kummassakin ohjassa pysähdyttiin. Tärkeää on ajoitus ja myötäys heti kun haluttu reaktio tapahtuu. Naksuttimesta on tässäkin apu, jos haluaa käyttää palkintona lisäksi ruokapalkkaa.


Minulla ei ollut juurikaan avustajia käytettävissä ohjasajoon opettamisessa, joten edellisen opettaminen oli hyvin tärkeää ennenkuin siirryin hevosen taakse. Omat hevoseni ovat olleet sen verran helppoja opettaa, että avustajia ei ole tarvinnutkaan, mutta joillekkin se on aivan ehdoton apu. Ekoilla kerroilla takaa ohjastaessa on hyvä olla edessä taluttajat, jotka tarvittaessa ohjaavat hevosta oikeaan suuntaan.

Ohjasajon opettamista olen pitänyt miltei tärkeimpänä osiona koko ajoon opettamisessa. Siinä ei voi liikaa hidastella, sillä mitä parempi pohjatyö, sen paremmin hevonen osaa toimia ohjasajaen ennestään ja kärryjen lisääminen perään ei ole enää niin suuri juttu, ainoastaan aisat ja veto tulevat uutena asiana. Parilla hassulla ohjasajokerralla hevonen ei välttämättä ole vielä perillä kaikista avuista ja merkeistä ja kun tähän lisätään kärrytkin, saattaa herkemmän kanssa tulla ongelmia. Lahjan kanssa ohjasajoin todella paljon ennen varsinaisia kärryjä verrattuna esimerkiksi Lordiin ja se kyllä näkyy hevosissa - Lahja oli kolmannella kärryttelykerralla jo kuin vanha ajohevonen ja Lordi on "vasta" nyt noin kymmenen ajokerran jälkeen suunnilleen samassa tilanteessa. Ohjasajoa yleensäkkään ei kannata unohtaa, sillä se on oiva liikutuskeino hevoselle kuin hevoselle (siitä puheenollen, voisin ottaa Lordin kanssa ohjelman lisää ohjasajamista!). Katsokaa vaikka alla oleva video Lahjan ohjasajosta, kaiken tälläisen harjoittelusta oli oikeasti suuri apu ajokoulutuksessa.


Kun sitten tunsin olevani harrastanut ponien kanssa tarpeeksi paljon ohjasajoa ja tarpeeksi monessa tilanteessa (metsäteillä, kentällä, puomien kanssa, pujotellen...) ja hevonen osasi lähteä liikkeelle, pysähtyä, peruuttaa ja kääntyä, oli aika aloittaa kärryihin totuttaminen. Kärryjä voi esitellä hevoselle aluksi vaikka pihalla ja romisutella niitä, sekä kuljettaa hevosen vierellä. Kummankaan kasvattini kanssa mikään ei aiheuttanut ihmetystä, joten sain kärryt aika pian myös hevosen perään. Lahjan totutin ennen kärryjä myös pelkkiin aisoihin ja se on oikein oiva keino, jos haluaa edetä pienemmin askelin.


Ensimmäisillä "ajokerroilla" kärryjen kanssa avustajien apu on korvaamaton. Kannattaa ehkä malttaa mielensä ja olla hyppäämättä kärryjen kyytiin ja aluksi lähteä ihan tutusta "ohjasajosta" liikkeelle - erona on vain ne kärryt. Avustajat mukana ohjaavat hevosta tarvittaessa ja ennakoivat katastrofitilannetta rauhoittamalla hevosta ja tarvittaessa pysäyttävät sen ennen kuin tuli on irti. Harjoituskerrat pidin mahdollisimman lyhyenä, sillä asia oli uusi ja myös henkisesti uuvuttava. Liikaa painostamalla ja jatkamalla saa helposti asiat päättymään huonosti, mieluummin lopettaa siis hyvään hetkeen.

Kun tilanne tuntui varmalta ja avustajien kanssa pystyi hyppäämään jo kärryillekkin ja periaatteessa ohjaamaan hevosta kokonaan itse, sitten vain jätin yhden harjoituksen päätteeksi avustajat pois. Tämän jälkeen edessä onkin vain se rutiinin kerääminen, sillä ajoponi ei ole valmis ajoponi vielä pitkään aikaan. Harjoittelua ja harjoittelua, sillä se taito kehittyy. Ensin kannattaa tietenkin pysyä ihan tutussa ympäristössä ja kasvattaa harjoitusten pituutta pikkuhiljaa ja vasta kun varmuutta on hankittu sillä keinoin, on turvallisempi käydä ajamassa uusissakin maastoissa. Lordin kanssa ollaan nyt tässä vaiheessa, että ajaminen sujuu hyvin, mutta haluan pohjalle vielä muutaman ajokerran lisää, ennenkuin olen tarpeeksi varma hevosesta lähteäkseni maastoon ajamaan.




Onko ajo-opetus sinulle tuttua puuhaa? Onko sinulla lisää vinkkejä ajo-opetukseen tai käytätkö joitain aivan eri keinoja opettaessasi hevosta?

P.S. Kamerani on tulossa naapurimaastamme Ruotsista ja on tänään saapunut jo Turkuun. Viimeistään ensi viikon alussa saatte varmasti hehkutuspostausta uudesta tulokkaasta ja roppakaupalla kuvia päälle!

sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Kameravanhuksen viimeiset pinnistelyt

Tänään oli aika ottaa mitä luultavammin viimeiset otokset kaiken kärsineellä kamerallani. Onhan se tipahtanut betonilattialle, vesilammikkoon, käynyt koiran purtavana, kokenut liian kovia kolhuja ja toiminut ainoana kamerana jo monen vuoden ajan. Kuvia on tullut otettua yli 158 000 tuolla samalla rungolla ja se on jo paljon. Hyvin paljon. Ihmettelen, miten koko runko enää edes toimii kaiken kokemansa jälkeen. Ulkonäöltään se kyllä näyttää siltä, ettei inahdustakaan koko välineestä pääse, mutta kumma kyllä se jaksaa käynnistyä, ottaa ne seitsemän kuvaa sekunnissa ja toimia kuvausvälineenä - kun puhutaan sitten tarkentamisesta tai akun kestosta, aletaan olla eri mailla. Mutta nyt ei tarvitse kameran enää kärsiä eikä pelätä puoliksi rikkinäisen litiumakun räjähtävän ladatessa käsiin. Ja luultavasti ei tarvitse myöskään valikoida vähiten rumimpia kuvia blogiin, sillä kohta saa syyttää ihan kokonaan itseään, jos kuvat eivät miellytä.

Arvaattekin varmaan, että minulla on iloisia uutisia! Kameraperhe totta tosiaan saa jatkoa ja edelliset hyvin palvelleet kameravälineet saavat siirtyä ansaitulle eläkkeelleen. Tähän asti blogin kuvat on otettu Sony SLT-A35 rungolla, Sony 18-55mm f3.5-5.6, Tamron 28-75 f2.8 ja Sigma 70-300 f4-5.6 putkilla. Yleensä kamerassa on ollut kiinni tamronin putki, mutta koska putkeni eivät ole kovin arvokkaita (ja parhain, sekä eniten käytetyin alkaa sekin olla jo kaiken kärsinyt), otin myös riskin ja aion siirtyä aivan toiseen merkkiin. Törkykallis (ja laadukas...) telezoomi jäi vielä hyllylle, mutta ajattelin kuitenkin panostaa aluksi runkoon. Hankkikoon sitten pikkuhiljaa siihen objektiiveja sitä mukaan, kun varat antavat myöten. Alkujaan pärjätään varmasti tälläkin rungon, jalustan ja parin putken yhdistelmällä - sillä tällä kameralla ei ole enää vara kitistä. Mutta on tätä odotettukkin! Monta vuotta olen haaveillut uudesta kamerasta, mutta en olisi ikinä uskonut saavani sitä, mikä juuri nyt on kohta saapumassa käsiini postin tuomana. Seuraavan vuoden kuljen varmasti hymy naamalla, olen niin onnellinen. En kuitenkaan paljasta vielä uudesta kamerasta sen enempää, saatte esittelypostausta sitten, kun olen saanut kaiken käsiini. Jos vain uskallan avata pakettia...

Mitä tämä tietää? Luultavammin sitä, että blogista tulee jälleen noin kymmenen kertaa aktiivisempi, alatte saamaan paljon enemmän kuvamateriaalia ja mikä parasta, pääsen taas kirjoittamaan Lordin kehityksestä ja elämästä kera niiden kuvien! Alkoikin olla jo syvältä tämä puoliksi rikkinäisen kameran raahaaminen mukana, kun välillä tipahtelee akku lumihankeen ja välillä ei muuten vaan huvita kameran toimia. Mutta nyt alla näette vielä tämän kamerayhdistelmän tuottamaa kuvasatoa - katsokaa tarkkaan, ne ovat viimeiset näkemänne kuvat, ennenkuin perheeseen astuu uusi kameratulokas.

Palaillaan, kun onnellinen ihminen saa postista paketin!


Lordilla alkaa ajorutiinit olla jo tuttua hommaa




Hulmuharja liikenteessä.


keskiviikko 9. maaliskuuta 2016

Tarina kameran viimeisistä henkäyksistä

Kuinka moni on huomannut kuvien tason laskevan blogissa kuin lehmän häntä? Minä! Melkein hävettää julkaista surkeampaa kuvaa toisen perään.

Kuinka moni on huomannut blogin myös nukkuvan vuoden pituista talviunta? Minä!

Noh, kuinka moni on nähnyt kamerastani kuvia? Ei kukaan? Minäpä näytän.

Tälläistä akkua ei missään nimessä edes saisi enää käyttää.

Näettekö nuo naarmut tuolla sisällä?

Kuvissa esiintyvä kamera on Sony SLT A35, jonka olen hankkinut noin viisi vuotta sitten. Siinä mielessä olen tyytyväinen, että se on kestänyt ottaa jo yli 158 000 kuvaa, kun monella kameralla raja tulee vastaan jo ennemmin. Vieläkin turmeltuna ja puoliksi syötynä se toimii jotenkuten, mutta olisi suuri aika päästää tämä kameranraato levolle, sillä se on aivan hajalla ja loppu. Suljin toimii, mutta siihen ne hyvät puolet alkaa loppua.

Arvatkaa kuinka paljon minua nauratti, kun reilu vuosi sitten löysin kamerani tässä kunnossa puolen tunnin poissaolon jälkeen koiran suusta? No voin sanoa, ettei yhtään. Jos tässä seuraatte viimeisen vuoden postaustahtia, voitte huomata, että se on laskenut yhtä nopeasti kuin kamera menetti kuntonsa. Koko ajan tuntuu, että kamera simahtaa kohta ihan kokonaan ja saan nähdä jatkuvasti valitusta "akku epäkunnossa", "akku loppu", "ei tää nyt toimi usko jo" kameran näytössä. Virta ei pysy yhtään, tarkennus ei aina toimi ja jää junnaamaan eessuntaas, kaikki kuvat on yhtä mössöä ja akku ei suostu latautumaan. Kaiken lisäksi on tajuttoman riskialtista ladata litiumakkua, joka on käynyt koiran suussa. Kaiken aikaa ei suostu edes lataamaan ja kamera ilmoittaa usein akun olevan epäkunnossa, mutta hetken kuluttua toimii taas. Kakun kuorrutteeksi akku ei pysy kamerassa itsestään, vaan sitä joutuu pitämään sormin paikoillaan kuvatessa, ettei se tipahda.

Alkaako valjeta? Tähän taloon halutaan uusi kamera, nyt heti välittömästi. Ja se uusi kamera säilytetään suljetussa kaapissa kymmenen lukon ja numerokoodin takana, sillä se ei todellakaan saa joutua koiran käsiteltäväksi. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun Lyyli koski kotona mihinkään tavaraan yksin ollessa, eikä sitten yhtään halvempaa tavaraa viitsynyt valita. Jos joku nyt haluaa tietää, niin kuvissa olevan setin hinta oli toista tonnia. Nimenomaan, oli.

Syyllinen itse ja kuten ehkä huomaatte, tässä kamera oli vielä kunnossa, kuten alla olevissakin kuvissa.




Ennen jouduin jopa miettimään kuvista, mitä valitsen ja mitä jätän pois. Tätä nykyä joudun miettimään, minkä kehtaa laittaa esille. Kuva peräjälkeen on tarkentunut johonkin ihan muuhun kuin hevoseen, koska tarkennus ei toimi kunnolla. Kuvaaminen onnistuu ehkä viiden minuutin ajan, kunnes akku loppuu. Tai simahtaa. Voitte ehkä arvailla, ettei se ole kovin mukavaa. Kuvat ovat niin tärkeä osa blogia, että ilman kuvia sitä ei ole.

Kameran kunto on vaikuttanut kuvien ottomäärään todella paljon. Ennen 32gb muistikortti täyttyi viikossa - nyt minulla on 16gb muistikortilla puolen vuoden kuvat. Miksi kuvata, kun et saa minkäännäköistä jälkeä aikaiseksi? Miksi kirjoittaa, kun sinulla ei ole kuvia?

Tähän on tapahduttava muutos, sillä blogin pito oli minulle joskus todella tärkeää ja olisi vieläkin. Samoin valokuvaamisesta nautin suunnattomasti ja sain sillä avulla kauniita muistoja. Katselen jatkuvasti parin vuoden takaisia kuvia haikaillen menneisyyteen. Mutta nyt saa menneisyydet jäädä taka-alalle, sillä minä aion jollain tavalla taikoa itselleni uuden kameran, uuden tulevaisuuden blogille ja uudet muistot. Lordi on minulle niin tärkeä, että haluan siitä paljon, todella paljon, kuvamuistoja ja kirjoituksia. Voin sitten parinkymmenen vuoden päästä ihailla, kuinka nuori Lordi kasvoi ja kehittyi.

Ikuisena haaveenani on Canon EOS 6D täysikennoinen kamera ja tähän muutama putki: jonkinlainen laajakulmaobjektiivi, perus-zoom ja teleobjektiivi, eikä kiinteä 50 millinenkään olisi varmasti hassu ostos. Jo itse runko on niin kallis, että perus Tamronin 24-75mm f2.8 putki riittäisi siihen kaveriksi alkujaan varmasti vallan mainiosti. Samyangilta löytyy 14mm f2.8 putki myös todella edullisesti ja sillä pääsisin kuvaamaan tähtitaivasta, josta olen jo pitkään haaveillut. Suurin haave olisi tietysti hevoskuvaukseen canonin L-sarjan 70-200mm f2.8 putki, mutta se on niin kallis (yli 2000€) rungon päälle ostettavaksi, että saisi myydä koko omaisuutensa, jos haluaisi ostaa kaiken kerralla.

Ehkä minulla on kohta uusi kamera. Tai sitten ei. Mutta se tarkoittaisi uutta alkua blogille, uutta alkua valokuvaamiselle ja uutta alkua muistojen luomiselle. Ja minä aion taistella saadakseni haluamani. Syön vaikka kynsiäni loppuvuoden jos on pakko, mutta kameran minä haluan.

Mitä kameroita ja objektiiveja teillä lukijoilla on ja oletteko olleet niihin tyytyväisiä?

sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

Herra hurmuri liikenteessä

Aika on vierähtänyt taas kovin nopeasti ja paljon on ehtinyt tapahtua. Me ollaan Lordin kanssa rämmitty metsässä, harjoiteltu maastakäsin ja käyty ajamassa. Ja ompa tuo oppinut juttelemaan tytöillekkin sievästi ja hienostuneesti ohi kulkiessaan.

Meidän pisin metsässä rämpiminen ja ehdottomasti myös paras lenkki oli, kun päätettiin lähteä vähän kylille huitelemaan. Ei me nyt kauppaan asti menty, mutta kylän laitamille kylläkin (jos jotakuta kiinnostaa, niin täällä tuppukylässä asuu alle 5000 ihmistä, joten tämä iso taajamakin koostuu suunnilleen kahdesta kaupasta ja apteekista). Matkaa kertyi varmasti lähemmäs seitsemän kilometriä ja kun sellaisen matkan tarpoo umpihangessa, niin alkaa siinä olla jalat maitohapoilla. Ei kyllä tullut sinä päivänä lähdettyä enää juoksulenkille. Mutta parasta tässä oli hevonen, se näki autoa ja hiihtäjää ja sen mielestä ne kaikki oli ihan ok.

Mutta mitä me tehtiin eilen, niin oli ihan huippua. Tällä kertaa saatte siitä vähän todistusaineistoakin videomateriaalin muodossa. Koko hevonen keskittyi täysin ajohommiin ja oli silminnähden tyytyväinen lenkin jälkeen. Ei enää taluttamista alkuun ja hevonen kääntyi ja liikkui aisojen ja painolastin kanssa kuin olisi aina ollut kärryhevonen. Lahjan kanssa koko ajohommiin kouluttaminen ei ollut mikään ihmeellisyys, mutta Lordin kanssa olen ottanut vähän varovaisemmin ja pienemmin askelin. Sen kanssa ei ole voinut lähteä metsään ajelemaan ja lauleskelemaan kolmannen ajokerran jälkeen täysin turvallisin mielin, mutta nyt se osoitti, että oppimista on todella tapahtunut ja yhtä fiksusta puusta on tämäkin hevonen veistetty. Kunhan lumet sulaa, niin me lähdetään metsään ajamaan, minä niin jo odotan sitä! On toisaalta ihan hyvä, että ollaan otettu vähän hitaammalla tahdilla ajojutut. Lordi kun on niin paljon pienikokoisempi siskoonsa verrattuna tässä iässä, että se alkaa vasta nyt sopia valjaisiin oikeasti ilman jokaisen narun kiristystä viidenteen lisäreikään.


Pellon laidassa katselemassa pikkukylän liikennettä


Me kun ollaan liikenteessä, niin muistutetaan suunnilleen kävelevää joulukuusta...

Mutta turvallisuus ennen kaikkea, eikö niin?



Muistatteko te enää Lyyliä? Joskus olen sitäkin täällä blogissa esitellyt ja haluan jakaa kanssanne siitä muutaman kuvan. Viime vuonna tähän aikaan koko koira muistutti kapista takkuturkkia ja sillä oli tosi pahaa kutinaa, mutta se rauhoittui onneksi. Tänäkin vuonna sitä on ollut ja villein veikkaus on, että koiran iho yksinkertaisesti kuivaa niin paljon kovilla pakkasilla, että se pistää raapimaan. Pesua ja rasvausta, niin homma on pysynyt kurissa, koira paremmassa kunnossa ja pakkasten jälkeen kutinakin loppui kokonaan.

Asiaan kuitenkin, Lyyli on todellakin aivan älyttömän energinen koira ja mikä onkaan paras keino liikuttaa se, jos ei jaksa lähteä juoksemaan vähintään kymppiä päivässä - no heitellä lumipalloja! Tätä tämä jaksaisi vaikka puoli päivää, jahdata lumipalloa lumipallon perään. Normaalisti me käydään juoksemassa Lyylin kanssa viikottain 2-5 muutamasta kilometristä kahdenkympin lenkkeihin ja yksikin vapaapäivä, niin koko koira on ihan sekaisin. Jos juosta ei jaksa, niin tämä on todellakin hyvä keino liikuttaa koira - lähde kävelylle ja visko koko matka lumipalloja. Toimii ja Lyyli on rättiväsynyt.