keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

Myrskyä uhmaten

Lordi on saanut nauttia vapaudestaan täysin siemauksin ja tällä hetkellä arkeani tähdittää enemmän Lyyli. Oikeastaan Lyylin kanssa tulee vietettyä niin paljon aikaa, että tuskin pistätte pahaksenne, vaikka sekin vilahtaa välillä blogissa. Pääpaino tulee nyt ja aina olemaan hevosissa, mutta koska kuvia tulee niin paljon myös koirakaverista, on se mielestäni ansainnut paikkansa blogissa - siksi se sai myös oman esittelysivun!

Lyyli on ollut jo reilu vuoden ajan uskollinen lenkkikaverini. Se jaksaa juosta vaikka kuinka pitkästi, ei ikinä valita ja juoksee aina sopivaa tahtia - mitä parhain motivaattori siis. Huolehtien koiran nesteytyksestä olen käynyt juoksemassa Lyylin kanssa jopa 25 kilometrin pituisia lenkkejä. Ihan kuin tänä kesänä ei olisi jo muutenkin tarpeeksi tekemistä, menin ja asetin itselleni tavoitteeksi juosta syksyllä Finlandia Marathonin - kokonaiset 42 kilometriä siis. Saan ihan vaan jonkun verran tallustaa vielä, että kunto sinne riittää, mutta eiköhän me Lyylin kanssa tulla viettämään monet hauskat hetket tien päällä. Onhan tässä kokonaiset kolme kuukautta vielä aikaa harjoitella!

Juoksun lisäksi Lyyli on ihan uskomaton tapaus kameran edessä: se osaa aina poseerata juuri tilanteeseen sopien. En ole ennen pitänyt yhtään huonossa säässä kuvaamisesta ja lähdin kamalalla tuulella myrskyisän näköisen taivaan alla kerrankin kokeilemaan, mitä saisin aikaiseksi. Lyyli se istui tukevasti ruohikkoon ja pisti kuononsa tuulta kohti - minun ei tarvinnut muuta kuin kuvata. Loppujen lopuksi vähän erikoisemmassa säässä kuvaaminen osoittautui hyvinkin mielenkiintoiseksi puuhaksi! Alla näettekin kyseisen päivän tuloksia.

Nokka kohti tuulta!

Väittääkö tuo koira jopa pitävänsä tuosta tuulesta?


Kukas siellä oli piilossa?

Oli synkkä ja myrskyinen ilta...

Ei sentäs, kovin synkkiä ajatuksia ei tämän päässä ainakaan liikkunut!

Lyyli suorastaan nauroi kameralle!

Jotta ei menisi aivan synkistelyksi, laitetaan vähän aurinkoisempiakin kuvia! Kelpaisiko tälläinen vedenkantoapulainen?



tiistai 21. kesäkuuta 2016

Joka ponin unelmaelämää

Ei paljon Lordia kiinnostanut poseerata kameralle, kun sitä kävin tervehtimässä kaiken kiireen keskellä. Pieni nelijalkainen on aivan täysin tietämätön, mihin sitä laitumelta päätyykään. Se nauttii eläen hetkessä ja syöden napansa täyteen tuoretta ruohoa, mutta minä ihmisparka saan raataa kesähelteessä. Sitä tekee hevosensa eteen vaikka mitä ja kunhan saan hevoset kotiin, olen taas ikionnellinen! Kauan sitä on jälleen odotettukin.

Selvästi oripoika oli kasvattanut mahaansa, eli todellakaan syömistä ei ole unohdettu. Harmiksi kuitenkin ötökät olivat kiusanneet syömällä vuorostaan Lordia harjan juuresta. Kunhan eivät liikaa kiusaisi ja jouhet pysyisivät päässä! Hölväsin hevosen jalkovälin ja harjan juuren täyteen tervarasvaa ja aivan ensiksi kyllästin pahimmat kohdat aloe veran hoitavalla suihkeella. Sitä voi kuvitella, mitä kärsimystä ötökät tuo ihottumahevoselle, kun jo sen osalta terveelläkin tapauksella osaavat mokomat kiusankappaleet saada inhottavaa jälkeä aikaan.

Muuten Lordi on varmasti onnellisimmillaan, kun pääsee isolla alueella kavereiden kanssa viettämään koko kesän. Laumassa huomaa selvästi jaottelun: joukossa on yksi vähän hurjempi tapaus, joka vähän kiusoittelee muille, mutta kaiken määrää lopulta kaikkein vanhin ja viisain, joka pitää pojat ojennuksessa. Koko lössi näyttää tulevan loppujen lopuksi hyvin toimeen ja lauman keskelle uskaltaa mennä hoitamaan omaa rapakinttuansa. Toki uteliaita turpia tulee ympärille joka puolelta, mutta kyllä ne siitä siirtyvät sitten kauemmas, kun huomaavat jäävänsä huomiotta.

Pienet miehenalut saivat jäädä laitumelle viettämään aikaansa ja minä palasin takaisin hommien pariin. Kuulumisiin, ehkä saatte kohtapuoliin pientä kuvamateriaalia Lordin tulevasta kodista!

Lomafiiliksissä.





Kovin laiskan oloista meininkiä!

torstai 9. kesäkuuta 2016

Laitumelle lasku

Oripoikien oli jälleen aika päästä isolle tantereelle temmeltämään kesäksi. Lordi matkusti läheiselle viime vuodesta tutuksi tulleelle kesälaitumelle ja saapuu sieltä kotiin sitten syksyn saapuessa. Mukana oli muutama jo ennestään tuttu ori, mutta myös uusia tuttavuuksia.

Vaikka koko talveen ei Lordi ollut koppiin kiivennyt, sujui se matkan lisäksi ihan vaivatta. Paikan päällä oltiinkin jo eri maata, piti niin esittää ja olla isoa poikaa, että meinasi kaksijalkaisella olla vähän ongelmia. Mitään niskojen nakkelua suurempaa ei tuo onneksi keksinyt, vaikka on siinä hevosen niskassakin sen verran voimaa, että lähtee kevyempi ihminen mukana. Aisoissa suurinpiirtein pysyteltiin siihen asti, että sai höyryävän nelijalkaisen päästää vapaaksi ja sitten sitä mentiinkin.

Tällä kertaa Lordi ei suinkaan juossut eri suuntaan kuin kaikki muut, vaan oli innokkaana tutustumassa jokaiseen tapaukseen. Poni on elänyt koko talven yhdessä kirjavan orikaverinsa kanssa ja pääsi myös laitumelle ystävänsä kera. Vissiin olivat jotain juonia suunnitelleet ja olivat yhdessä jokaisen luona pientä kinaa haastamassa. Selvästi riehakkaampi porukka on tällä kertaa kyseessä, mutta kirjava konklaavi on pysytellyt tiukasti yhdessä. Kaksin aina parempi!

Suunniteltu näyttelyreissu ja jalostusluvan hakeminen jäi tänä kesänä laitumen takia välistä, mutta ensi vuonna sitten. Tälle vuodelle on joka tapauksessa tulossa paljon uusia tuulia. Nyt menee alkukesä ahertaessa, mutta ehkä loppukesästä se palkitaan, ainakin toivottavasti. Ette arvaakaan, mihin soppaan lusikkani tällä kertaa iskinkään, mutta täytyy sanoa, että hevosihminen on hevosihminen, vaikka voissa paistaisi. Ensi talvea ei luultavasti vietetäkään vain yhden tupsujalkaisen voimin.

Ja näin erehdyin jälleen paljastamaan lisää. Nyt olen hiljaa, lisätietoja luvassa!

Kuka onkaan komein ori tällä tantereella? "Minä tietenkin!", vastaa Lordi.

Sitten lähettiin!

Onko lie tälläistä ravia ennen nähtykään tämän koivista?

Kirjava kaksikko tiukasti yhdessä.

Kyllä, nämä ovat kuin paita ja peppu!

Sinne se jäi kirmailemaan, pitäkööt hauskan loman. Syksyllä taas töiden pariin!